Sivut

lauantai 14. joulukuuta 2013

Masai Mara syksy 2013

Marasta en osaa hirveästi mitään alkaa kirjoittamaan, hotelleistakaan ei ole kokemusta kuin Mara Serena Lodgesta (jota voin kyllä suositella!!), mutta luonnonpuitsona se on kyllä kokonaisuudessaan suosittelemisen arvoinen paikka. Eläimiä näkee uskomattoman paljon. Kuvia on paljon, mutta toivottavasti ne nyt sitten puhuvat puolestaan! Ja uskokaa pois, rankkasin pitkään samankaltaisia pois ettei ihan jumbopostaus tulisi.. :D

Ja vielä ihan selvyyden vuoksi, puhveleita ja kaiken maailman antilooppeja Marassa näkyy tuhottomasti, mie vaan en niitä nyt oikeastaan yhtään kuvannut, kun siellä oli kiitettävästi näitä muitakin lajeja, mitä ei ihan joka paikassa näin suurissa määrin näe, kuvattavana.

Mangusteja tappelemassa
Bushpuck, myös afrikkalaiseksi versioksi Bambista voidaan kutsua :D
Lilac breasted roller eli savannisininärhi, upea lintu, valitettavasti lentokuvissa olikin juuri toinen kameraa käyttänyt laittanut automaattitarkistuksen pois päältä joten kuvista tuli hyvin sumeita, mutta pitäähän sitä nyt ensi kerralle jotain tavoitetta olla! ;)
Näin lähelle tosiaan leijonia pääsee, toki ne sallitut (oiskohan jtn parikymmentä metriä) etäisyydet ois myös ihan hyvä muistaa varsinkin petoja katsellessa.. :D
Vesipukkeja ja pahkasika
Topi-antilooppeja, näitä "farkkujalkoja", ei löydy muualta kuin Marasta.
Pari pitkäkaulaa, ja tämä siis urospuolinen strutsi(:
Naarasstrutsi
Lähelle päästiin näitäkin pikkukissoja, ja itse löydettiin, jee!
Gebardiäiti ja -poika
Nyt ymmärrän, miksi leopardin näkeminen ei oo ihan arkipäiväistä. Tätäkin erittäin kylmähermoista kaveria etsittiin noin tunnin ajan keskimäärin kuuden autokunnan voimin, ei helpolla kyllä näyttäydy. Ja tää on paras kuva minkä sain (tosin tällaisen harvinaisuuden kohdalla katoin kyllä ne muutamat sekunnit, jotka sen näki, ihan livenä, kameralla vaan koitin edes sinne päin räpsiä xd). Että rispektit niille, keillä lepardeista on hyviä kuvia :---D
Afrikan auringonlaskua en kyllästy kyllä varmaan ikinä katsomaan, enkä kuvaamaan... :D Ja auringonlaskukuvat on täysin muokkaamattomia(:

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Viides kerta, still lovin'

Lokakuussa kävin siis Keniassa, viidettä kertaa. Alun perin matkan piti olla ihan vain oleskelua, joitain päiväretkiä lähimpiin luonnonpuistoihin, auringonottoa ja koulujuttujen tekemistä, sekä myös pieni tauko tallilla olosta.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat jo heti perille päästyämme, istuimme paikallisen ostoskeskuksen kahvilassa kuskimme kanssa, ja kysyin, että olisiko mahdollista nähdä norsuja. Norsujen orpokoti on minulla vielä käymättä, ja mietittiin sitä vaihtoehtoa vähän aikaa, mutta todettiin, että aika, jolloin norsuja pääsisi siellä näkemään, oli huono meille. Vieraamme, jotka saapuivat paria päivää myöhemmin, olivat menossa Masai Maraan, ja kuskimme ehdotti, että hän voisi kyllä vielä kysellä, jos hotellissa ja lennolla olisi tilaa, ja niin mekin päädyimme varaamaan kahden yön reissun sinne. Mutta Marasta tulee yksinään postaus vielä, joten ei siitä sen enempää.
Matkalla Nyahururuun (vesiputoukselle)
Meidän oli tarkoitus käydä Nakurussa, mutta siellä oli kuulemma sen verran vettä, ettei flamingoja ainakaan näkyisi, joten päädyimme käymään päiväsafarilla/piknikillä Crater Lakella. Siellä näimme flamingoja (melko ylhäältä, mutta kuitenkin (: ), seeproja, antilooppeja, lintuja yms, sekä aivan ihania kirahveja, ensimmäistä kertaa näin ehkä vain noin viikon ikäisen!
Talomme sijaitsee vajaan sata kilometriä päiväntasaajan eteläpuolella, ja nyt päätimme lähteä käymään ihan siinä päiväntasaajalla. Nimen omaan siellä ei ollut muuta nähtävää kuin kyltti, joka kertoi, että oltiin ylittämässä päiväntasaajaa, sekä maksua vastaan sai demostraation coriolis-ilmiöstä. Jatkoimme kuitenkin vielä matkaa eteenpäin kohti Nyahururua, katsomaan Thompson Fallsseja. Paikka oli kaunis ja ihan siisti, mutta kaupustelijat olivat oikeasti ärsyttäviä, ja paikalla olevien eläinten kohtelu ei oikein miellyttänyt; pienikokoinen ja laiha, ehkä parivuotiaan näköinen hevonen (tai iso poni) joutui kantamaan selässään isokokoisiakin aikuisia, kameli sai melko kovan oloisia iskuja kepistä, ja kameleontit, jotka sylissä sai (maksua vastaan toki) ottaa kuvia, tippuivat välillä miten sattuu selälleen.. Mutta putous ja ajomatkalla nähdyt maisemat olivat erittäin kauniita.
Ok tein koulujuttuja; luin tuntematonta sotilasta kunnes se tippu tonne altaaseen...
Green Parkissa (talollamme) ollessa tein koulujuttuja otin aurinkoa, uin, luin, yritin kouluttaa koiriamme (haettiin kaksi uutta vahtikoiraa <3), koitin estää lampaita syömästä kukkia (ja tunkemasta sisälle taloon :D), kokeilin jopa pitkästä aikaa golfia, enkä tällä hetkellä vihaa sitä, sekä kävin kerran kahden tunnin maastolenkillä katsomassa eläimiä. Hevosikävä iski, ja se on myös ihan mahtava tapa nähdä eläimiä melko läheltä!!
Hunter! Ja parhautta kun ketään ei kiinnostanu miltä variksenpelätiltä näytin <3 Mutta pakko myöntää että tykkään mun käsivarsien viivoista, koirilla meni hetki oppia olemaan hyppimättä..
Lähtöiltanani käytiin syömässä sushia Furusatossa, Nairobissa, ja oli muuten hyvää, suosittelen!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Hei ja anteeksi

Edellisen Keniapostauksen kommentteja lukeneet ovat ehkä jo kyllästyneet odottamiseen, koska lupasin postauksia jo viikkoja sitten. Mulla ei kuitenkaan vaihteeksi ole ollut niin pitkää hetkeä, että olisin saanut yhtään postausta kasaan. Nyt en uskalla edes lupailla, että milloin saan vihdoin edes yhden postauksen väsätty, mutta lupaan, että sekä yleinen postaus matakasta, Marapostaus että talopostaus ovat tuloillaan.. 
Vähän esimakua Crater Laken kirahveista :3
Vähän mulla on vielä kuvat hukassa, kun jätettiin Keniaan kone, jolle tyhjennettiin kameraa koko matkan (Marassa tyhjensin väh. 2 kertaa päivässä.. :D) ja siirettiin kaikki kuvat tikuille. Mutta postauksia on tulossa runsaiden kuvien kanssa!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Matkavinkkejä Keniaan

Minulta pyydettiin matkavinkkejä Keniaan. Mie en ehkä paras mahdollinen niitä antamaan ole, koska omat matkani ovat keskittyneet lähinnä Green parkiin päin, mutta tässä nyt kuitenkin se mitä omalla kokemuksellani sain raavittua kasaan! 
Kalliotamaani Masia Marassa, hotellimme pihassa
Ja heti alkuun sanon, että iso osa näistä on vain yhden kerran kokemuksella kirjoitettuja juttuja sekä mun omia mielipiteitä, en ota vastuuta jos asiat ovat muuttuneet tai muistan jonkun väärin..
Dream Inn -talomme
Luonnonpuistoihin varmasti jokainen Afrikan matkaaja tahtoo, ja niitä löytyy yllin kyllin Keniasta. Uskoisin, että monet ovat edes joskus kuulleet Masai Marasta, ja sitä on pakko tässäkin kehua. Siellä olen käynyt vain kerran, mutta se paikka ei pettänyt. Leopardi jäi "Big fivestä" (leijona, leopardi, norsu, sarvikuono, puhveli) uupumaan, mutta muita neljää näki sitäkin enemmän. Ainut paikka missä mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen nähnyt useampia leijonia, mm. 3 urosta, samaan aikaan! Näiden lisäksi näkyi paljon muitakin eläimiä ja lintuja, mm. Topi-antilooppeja, joita ei tietääkseni ole muualla Keniassa kuin Marassa. Tuon matkan ajan majoituimme Mara Serena -lodgessa, mikä osoittautui aivan ihanaksi paikaksi. Ruoka oli erittäin hyvää ja huoneet mukavat, tosin hintakin oli sitten sen mukainen. 
Virtahepoja Masai Marassa
Eniten reissuja luonnonpuistoista olen tehnyt Nakuruun. Se on lähimpänä "mökkiämme" ja teemme sinne usein päiväreissuja eväiden kanssa. Eläimiä näkee yleensä mukavasti, ei ehkä niin runsaasti kuin Masai Marassa, mutta myös Nakurussa ollaan nähty leijonia, kirahveja, antilooppeja jne.
Leijona Masai Marassa
Ensimmäisellä Kenian matkallani ajettiin Green parkista Mombasaan, ja matkalla pysähdyimme kahdessa luonnonpuistossa, Amboselissa ja Tsavo westissä. Amboselissa yövyimme Ol Tukai lodgessa. Tykkäsin paikasta kyllä :). Tsavossa yövyimme Ziwani Campissa, eli majoitus teltoissa. Ei kuitenkaan missään partiolaisten kyhäelmissä, vaan näissä on siis ihan lattiat ja normaalit vessat, mutta seinät ovat niinkuin telttaa. Vaikka seinät eivät ehkä maailman vahvimmille vaikuttaisikaan, niin sisällä ollessa ei kyllä tarvitse säikkyä järvestä teltoille öisin tallustelevia hippoja ;D. Näitä kahta luonnonpuistoa voisin siis suositella vaikka esimerkiksi juuri keskemmältä-rannikolle matkan varrelle :).
Lintuja Nakurujärvellä
Mount Kenya national park -luonnonpuistosta mulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tuttavamme ovat siellä useammankin kerran käyneet, eli jos sinne päin Keniaa sattuu niin tuo luonnonpuisto saattaisi olla käymisen arvoinen :).

Rannalle halajavan kannattaa suunnata Mombasaan tai Malindiin. Itselläni on kokemusta vain Mombasasta, mutta tuttuni ovat pitäneet myös Malindista, eikä niillä loppujen lopuksi taida paljoa eroa olla, molemmissa pääsee uimaan Intian valtamereen, tai vaikka katselemaan mereneläviä lasipohjaveneellä. Kalastusmahdollisuuskin taitaa löytyä siitä kiinnostuneille. Ainakin niissä hotelleissa, joissa tuttujani on ollut, on ollut mahdollisuus pelata vesipalloa, mutta jos se ei innosta, niin aina on myös mahdollisuus vain nauttia päiväntasaajan läheisyydestä hiekkarannalla maaten.
Huono idea ei ole myöskään viettää aikaa Nairobin, pääkaupungin, vilskeessä. Siellä on mahdollisuus mm. käydä tutustumassa norsujen orpokotiin sekä Karen Blixenin (Minun Afrikkani) kotitaloon. Mikäli Nairobissa haluaa olla yön yli, on päälentokentän läheltä, Mombasa roadilta löytyvä Panari hotel hyvä (tosin hintava) vaihtoehto. Sieltä löytyy myös loistavia ruokapaikkoja, kuten libanonilainen, josta saa todella hyvää kasvispainoitteista ruokaa, ja brasilialainen liharavintola, jossa tarjoilijat tarjoavat suoraan vartaasta pöytään mm. krokotiilin lihaa. Myös hyvää sushia on Nairobissa tarjolla, ja sitä löytää esimerkiksi Furusatosta.
Leijonauros Masai Marassa
Ostoksiakin pääsee tekemään, suurista ostoskeskuksista löytää niin perinteisiä Afrikkalaisia koruja kuin nykymuodin mukaisia vaatekauppojakin. Kivoja paikkoja ovat mm. Village market (tällä hetkellä Itä-Afrikan suurin, jossa mm. markkinat joka perjantai), West gate, Sarit Centre ja Junction.
Flamingoja Nakurujärvellä
Keniassa liikkumista helpottaa paikallinen kuski, joka tietää tavat ja paikat. Meidän vakiokuskimme tulee Towichka expeditions'ilta. Mikäli olette kuskia vailla, heihin voi ottaa yhteyttä englanniksi tämän sähköpostin kautta: towichkaexpendition@gmail.com.
Ja yleisesti: muistakaa tinkiä, aurinkorasvaa ei ehkäpä päiväntasaajan tuntumassa kannata unohtaa, ja maalaisjärkeä kannattaa käyttää mm. ruokaa ostaessa, jos myyjä hätistelee kärpäsiä pois auringossa majailevan kanasalaatin luota, voi olla pieni mahdollisuus, että salaatin syöjälle tulee syvällinen suhde vessanpönttöön. Tai jos seuraavana on tiedossa safariajelu, niin sitten voi tulla ikävä sitä.
Safarejakin kannattaa miettiä monipuolisesti, yöllisellä game drivellä näkee ehkä hieman heikosti, mutta silloin on ehkä parhaat mahdollisuudet nähdä saalistavia eläimiä. Ja jos on joku tukikohta jossain, niin kannattaa ottaa selvää, millaisia päiväretkiksi sopivia kohteita läheisyydestä löytyy!